torstai 27. lokakuuta 2016

KITARISALEIKKAUS JA PUTKITUS

Moikka taas pitkästä aikaa!

Sain nyt vasta aikaiseksi tulla tietokoneen äärelle mikä on toisaalta outoa, koska hetki sitten ihan varta vasten raivasin olohuoneeseen tilaa omalle "työpisteelle". Moni teistä tietääkin, että Jessica oli käytännössä koko viime syksyn, talven ja kevään kipeä ja sairasti monen monta korvatulehdusta. Varsinaisia kipuja ei tulehduksista koskaan tullut, mutta eihän kenenkään kuulu kärsiä sellaisesta jatkuvasti. Kuudennen korvatulehduksen jälkeen hoitaja ja lääkäri oli sitä mieltä, että nyt loppu tällänen ja saatiin lähete leikkaukseen.

Täällä Lappeenrannassa ei kuitenkaan kesällä tehdä kitarisaleikkauksia eikä putkituksia ymmärtääkseni ja siksi aika varattiin vasta syksylle. Onneksi pystyttiin pitämään yhteinen pitkä kesäloma eikä Jessica ollut kertaakaan kipeä kesän aikana. Saatiin ensin aika syyskuulle, mutta se jouduttiin perumaan, koska Jesu kerkesi saada päiväkodista pöpön ja leikkaukseenhan ei saa missään nimessä mennä yhtään kipeänä. Onneksi toisella kerralla meitä onnisti ja leikkaus tehtiin viime viikon tiistaina.

Ajattelin kertoa nyt ihan tunti-tunnilta tyyppisesti miten meillä tämä päivä sujui ihan sen takia, että kyseiset toimenpiteet on todella yleisiä ihan kaikkialla Suomessa ja en varmaan ole ainut äiti joka etsi netistä hysteerisesti tietoa ja kokemuksia ennen h-hetkeä:D Siis luin kahden sairaanhoitajan opinnäytetyönkin läpi, koska halusin tietää kaiken mahdollisen...haha.

Oltiin aikaisemmin saatu kotiin lappunen suhteellisen tarkoista ohjeista leikkausta varten. Jessican tuli olla syömättä puolen yön jälkeen ja aika leikkaukseen meillä oli 9.30 seuraavana aamuna. Illalla peseydyttiin hyvin käymällä saunassa ja syötiin ohjeissakin kehoitettu runsas, myöhäinen iltapala. Alunperin oltiin ajateltu, että laitetaan Jessica nukkumaan yhdeksältä, mutta kahdeksalta (joka on jo melkein tunti normaalia nukkumaanmenoaikaa myöhempi) tyttö meinas nukahtaa sohvalle niin käytiin iltapesulla ja vein tytön sänkyyn. Siellä hän nukkui tuttuun tapaan 12h putkeen.

Aamulla Jessicalla oli tietenkin nälkä ja teki niin pahaa sanoa, että äiti ei saa antaa ruokaa leikkauksen takia. Onneksi aamu meni nopeasti ja päästiin lähtemään sairaalalle. Meille oli vähän epäselvää se, että jos leikkausaika on 9.30 niin mihin aikaan pitää olla sairaalalla, joten lähdettiin niin, että oltiin vähän ennen yhdeksää paikalla. Ilmottauduttiin sisään ja mentiin odotusaulaan.

En tiedä oonko täällä erikseen maininnut koskaan, mutta Jessicalla on todella, siis TODELLA herkkä oksennusrefleksi eli herkkä nielu. Ollaan korjailtu oksennusta millon mistäkin ja juostu tyttö sylissä takaisin autolle, jotta hän pystyy hengittämään normaalisti ilman yökkimistä. Sairaalat on yleensä ollu tämmönen herkkä paikka Jesulle, mutta nyt jostain syystä tällä osastolla ei tullu minkäänlaista reaktiota...vielä. Muita herkkiä paikkoja on esim. mummin rappukäytävä, Imatran prisman liukuportaat ja parkkihalli, autot nahkapenkeillä, paksut käytävä-/ovimatot, yleiset vessat yms.

Noh, odotusaulassa oli kiva leikkipaikka siinä huomasinkin, että ennen Jesua, leikkausjonossa oli ainakin kaksi lasta. Meidän onneksemme, yksi näistä lapsista oli samanikäinen Jessican kanssa, joten molemmilla oli leikkikaveri helpottamaan jännittävää tilannetta. Ennen leikkausta leikkipaikalle tuli esittäytymään tosi ihana hoitaja, joka tosin oli selvästi tottunut vähän rohkeampiin lapsiin eikä oikeen ymmärtänyt miten arka Jessica on. Ensin laitettiin puudutusrasva molempien kämmenten päälle vaikuttamaan ja sekin onnistu laittaa vaan pakottamalla. Jesun itku kuului siinä vaiheessa jo varmaan koko sairaalalle. Hetki tämän jälkeen oli aika syödä kipulääke, jonka kuului maistua mansikalta.

Kun näin tabletin niin tiesin jo ettei Jessica tule sitä nielemään vaikka se maistuisi miltä. Olisin niin toivonu, että kaikki mahdolliset aineet ennen nukutusta olis laitettu piikillä, jotta ne oikeesti pysyisi sisällä. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2016 niin luulis joko lastenlääkkeiden maistuvan oikeasti vaikka karkilta tai sitten ne annettaisiin piikillä suoraan. Toisaalta tämä on ehkä asia, jota monet ihmiset ei ota huomioon, koska suurinosa lapsista pystyy ottamaan purutabletteja ja liuoksia oksentamatta. Tuon tabletin aikaan Jessica alkoi olla jo täysin paniikissa ja pahempaa oli vaan luvassa.

Seuraavaksi tuotiin esilääkitys, jonka tarkotuksena on tehdä lapsen olo rennoksi, jottei jännitys olisi niin suuri. Ja tietenkin meidän onneksemme (NOT!) se annettiin liuoksena suoraan suuhun. Ensin ajattelin, että jes Jesu pysty nielemään sen, mutta muutaman minuutin päästä alkoi yökkiminen ja kaikki varmaan voi jo päätellä mihin se lääke lopulta päätyi:) Jep, sairaalan lattialle. Oltiin siis siinä lähtökohdassa, että Jesulla ei ollu melkeinpä minkäänlaista kipulääkettä eikä esilääkitystä kehossaan kun hänet vietiin ilman vanhempia leikkaussaliin. Jessica oli itkenyt ennen nukahtamistaan niin kovin, että hänen naama oli täynnä pieniä verenpurkaumia. Enkä ihmettele yhtään, olihan tyttö täysin tietoinen mitä ympärillä tapahtuu ja varmasti pelkäsi enemmän kuin koskaan.

Odotusaulassa vietettiin kaiken kaikkiaan monta tuntia eli varsinainen leikkaus tapahtui vasta vähän ennen puoltapäivää. Meille annettiin ohjeiksi käydä syömässä sairaalan kahvilassa jotain ja tulla sitten heräämön oven eteen odottamaan sitä, että tyttö herää. Oltiin molemmat tosi stressaantuneita, pelokkaita ja itku kurkussa ihan koko ajan. Vaikka kyse onkin rutiinileikkauksesta niin oman lapsen laittaminen tollaseen tilanteeseen on silti ihan hirveetä. Mein on muutenkin vaikeeta olla erossa Jessicasta niin tommonen tilanne sai meidät molemmat ihan hiljasiksi eikä puhuttu paljon mitään. Syötiin kahvilassa nopeasti sämpylät, juotiin kahvit ja mentiin takaisin osastolle. Lääkäri tuli leikkauksen jälkeen kertomaan miten meni ja saatiin huokaista edes vähän helpotuksesta. Kitarisa oli tosiaan kasvanut aivan liian suureksi ja nyt se saatiin sieltä pois. Kiitettiin lääkäriä ja jäätiin odottamaan, että hoitaja tulee hakemaan meidät.

Tunnin verran siinä taisi mennä, että Jessican heräsi ja viimein päästiin heräämön puolelle. Se tunne kun saatiin Jessica syliin turvaan oli jotain niin ihanaa<3 Tytöllä ei myöskään ollut minkäänlaisia kipuja leikkauksen jälkeen, joten siinä mielessä kaikki oli paremmin kuin hyvin. Alettiin molemmat Henkan kanssa taas hymyilemään ja pystyttiin puhumaankin normaalisti. Toi saattaa kuulostaa tosi oudolta, mutta tollaset tilanteet saa stressaamaan ihan järkyttävän paljon vaikka kuinka yrittäis "taistella" sitä vastaan. Miulla oli ihan hirveä päänsärkykin siitä kaikesta pelosta, mutta se kipu unohtu samantien kun sain pitää Jessicaa sylissä ja suukottaa päähän. Katsottiin hetken aikaa elokuvaa ja kun Jesu oli saanu muutaman pillimehun juotua niin saatiin lupa lähteä kotiin. Normaalisti leikkauksen jälkeen pitäisi odotella pari tuntia ennenkuin lähtee mihinkään, mutta nyt tais kolmen aikaa hoitajalla vuoro päättyä niin saatiin lähteä :D

Jesu ei vielä pysynyt pystyssä siinä vaiheessa kun saatiin lähteä, mutta oisin jokatapauksessa kantanu tyttöä sylissä vaikka valovuoden tommosen koetteluksen jälkeen, joten kaikki oli meidän puolesta hyvin! Kiitettiin heräämön aivan ihanaa hoitajaa ja Jessicakin sanoi, että "hän piti tosi hyvää huolta miusta", joten saatiin mukava päätös päivälle<3 Ajettiin kotiin, pistettiin my little pony pyörimään ja syötiin vanukkaita sekä jäätelöä ehkä enemmän kuin mitä saisi haha :D

Kuuteen mennessä illalla Jessica oli jo melkeinpä täysin oma itsensä eikä halunnut edes kipulääkettä ottaa yöksi. Lasta ei saanut tuon leikkauksen jälkeisenä yönä jättää yksin sänkyyn, joten nukuin Jessican kanssa meidän sängyssä ja Henkka alakerran vuodesohvalla. Miulla särki päätä vielä tosi kovin koko illan ja vasta sitten kun pääsin Jessican viereen nukkumaan niin kaikki stressi siitä päivästä purkautu ja olosta tuli taas normaali.

Päivä oli vihdoin ohi. <3



-Janina
 Pahoittelut taas postauksesta ilman kuvia. En jostain syystä saa puhelinta yhdistettyä koneelle, jossa kaikki kuvat on. Yritän saada tän homman toimimaan pian!!




4 kommenttia:

  1. Hui. Olipas kokemus, teille kaikille. Ei varmaankaan unohu ihan äkkiä. Mutta onneksi se on nyt ohi ja hyvä että päivä kääntyi lopulta paremmaks. Toivottavasti Jessican ei nyt tarttee kärsiä nii paljo niistä pöpöistä. Reipas neiti+vanhemmat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä paljon rankempi ja stressaavampi mitä olin kuvitellu. Toivotaan, että pysyy nyt vihdoin terveenä<3

      Poista
  2. Kuulostaapa ihan kamalalta! Tuntuis ettei tolleen voi ees tapahtua, et jos lapsi oksentaa lääkkeet pois, niin uusia ei anneta 😳

    Mää oon muuten ihan samanlainen et kun stressaan ja panikoin niin en vaan pysty puhumaan mitään ja voin vaan kuvitella miten järkyttävää toi on teille ollu, mut onneks se on nyt kuitenkin ohi ☺️
    Ja ihana et Jesulle jäi lopulta positiivinen fiilis 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ihan outoa, että sitä ei oo otettu mitenkää huomioo. Kai sit kaikki muut lapset syö ne lääkkeet mukisematta:D

      Poista

Kiitos kommentista!<3