tiistai 13. syyskuuta 2016

FITMAMA -VALMENNUS, VIIKKO 1

Moikka!

Snapchatissa seuraavat onki jo nähny, että muutama viikko sitten ostin Fitfarmilta kuuden viikon kestävän valmennuksen. Kyseessä on pelkästään äideille suunnattu valmennus, johon kuuluu ruokavalio ja kotitreenit. Ideana koko valmennuksella on se, että äidit sais lisää energiaa arkeen ja ruokailutottumukset normaaliksi. Tällä ei varsinaisesti pyritä pudottamaan painoa, mutta tottakai se siinä samassa putoaa kun syödään vain ja ainoastaan puhdasta ruokaa eikä ollenkaan herkkuja.

Syy minkä takia itse lähdin tähän mukaan on nimenomaa tuo yllä mainittu, tarvitsin lisää energiaa. Energian puutos ei miulla johtunu raskaasta arjesta vaan puhtaasti siitä, että en syönyt enää säännöllisesti ja nälän saatoin korvata vaikka karkeilla. Olin koko ajan tosi väsyny ja joka päivä lähinnä vaan odotin sitä, että pääsee nukkumaan. Tän takia en myöskään liikkunu samalla tapaa mitä ennen. Oon aina hyväksyny kroppani sen näkösenä ja painosena kuin se on, mutta olo ei vaan ollu hyvä, joten päätin pistää kokonaan stopin tommoselle elämäntyylille.

Nyt on ensimmäinen valmennusviikko takana ja fiilis on ihan huikee! Niin iso muutos omaan olotilaan kerkes tapahtua pelkästään viikossa, joten voin vaan kuvitella miten ilonen ja energinen oon viiden viikon kuluttua. Ruokavaliooni kuuluu pelkästään puhdasta ja ravinteikasta ruokaa. Suurin muutos on ehkä se, etten saa käyttää omiin ruokiini ruokakermaa enkä saa syödä joka aterialla hiilihydraatteja. Viidesti päivässä kuitenkin syödään ja ruokailuvälit koitan pitää yhtä pitkinä. Nälkää ei siis tarvitse nähdä, päinvastoin!:D

Mitä kaikkea muutosta oon sitte huomannu? Ensinnäkin aamulla herääminen on todella helppoa. Heti kun nousee sängystä niin vois lähteä juoksemaan maratoonin. Heti herättyä juon paljon vettä ja teen runsaan aamupalan. Tässä on ehkä isoin muutos tapahtunukkin. Miulla on jo vuosia aina aamuisin ollu tosi paha, etova olo enkä oo voinu syödä aamupalaa ennenkuin muutama tunti heräämisen jälkeen ja sehän ei missään tapauksessa ole normaalia. Kropan ei kuuluis toimia niin. Nyt saan heti aamusta ison aamupalan syötyä ja se tuo vielä lisää energiaa aamuun. Ette usko miten ilonen oon tästä muutoksesta!!

Toinen asia minkä oon huomannu on turvotuksen katoaminen. Vielä reilu viikko sitten kärsin lähes päivittäin turvonneesta mahasta ja kivuista. Nyt olo on tosi keveä eikä maha ole turvonnu kertaakaan koko viikon aikana. Miulle siis selkeesti sopii tää hiilarimäärä mitä tässä valmennuksella syödään. Näiden juttujen lomassa on myös pikkasen paino pudonnut ja senttejä lähtenyt. Viikossa paino putosi 1,5kg, vyötärö pieneni viidellä sentillä ja lantio kolmella. Toki nää asiat on ihan toissijaisia, mutta selkeesti jo nyt vaatteissa on paljon mukavampi olla.

Ruokavalion muutoksen lisäksi valmennukseen kuului tosiaan ne treenit. Ideana tässä on se ettei treenaamaan tarvitse lähteä erikseen kuntosalille vaan sen puolen voi hoitaa kotona. Oon nyt treenannu lihaskuntoa viisi kertaa viikossa ja koittanu hyötyliikkua paljon ennemmän. Valmennukseen kuuluu myös lantiopohjalihasten treenaus, koska koko hommahan on tarkoitettu äideille ja noiden lihasten merkitys synnyttäneille on ISO!

Näillä fiiliksillä lähetään nyt toiseen viikkoon ja oon joka päivä vaan ilosempi siitä, että alotin tän ja voin ihan jokaiselle äidille suositella. Ei varmasti tee kuin hyvää!:)

-Janina

4 kommenttia:

  1. Moikka! Ei oo pakko julkasta tätä, mutta huomasin ettet oo vastaillu enää askissa niin voisitko tulla vielä takasin askiin jossain vaiheessa? :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TULEN! Siis tässähän kävi niin, että kun vaihoin puhelinta ni samalla piti kirjautua sinne uudestaan sisään ja nyt en tiiä millä sähköpostilla oon noi tunnukset tehny ja oon kokeillu ihan kaikkiaaaaaa. Ärsyttävää:D Mutta kyl mie viel sen selvitän, tuun bäkkii!:)

      Poista
  2. Minkälaisia ruokia ruokavalioon kuuluu? Olis kiva oppia tekemään ruokia ilman turhia ruokakermoja yms. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ruoka-ainelista eli mitään valmiita reseptejä ei oikeestaan vaan jokainen saa koota semmosen aterian ku haluaa niistä aineksista mitkä on sallittuja:) Oon tottunu kans tekemää kaikki kastikkeet ruokakermaan ni on ollu hirvee totutteleminen siihen ettei sitä saa laittaa!

      Oon nyt tehny niin, että maustan lihan aina TOSI hyvin eli reilusti mausteita. Jauhelihan sekotan tomaattimurskaan ja kanan syön aina salaatin seassa:D Mitään erikoisia reseptejä miulla ei oo antaa ku tuo on vähän semmosta ruoka-aineiden kokoamista lautaselle eikä niinkään ruuanlaittoa:D

      Poista

Kiitos kommentista!<3