maanantai 18. heinäkuuta 2016

JUHLIA JUHLIEN PERÄÄN

Moikka!

Meille sattui tälle heinäkuulle kolmet rippijuhlat, joista yhdet on vietetty, yksiin ei päästy ja yhdet vielä juhlitaan. Ensin oli pikkuveljeni juhlat ja tällä viikolla on Henkan serkun juhlat. Ennen näitä juhlia juhlittiin Jessican 4-vuotis syntymäpäiviä, joten kaikennäköstä kakkua ja piirakkaa on tullu tässä muutaman edellisen viikon aikana syötyä, huh! Ajattelin nyt vähän kertoa tarkemmin minkalaista tarjottavaa meiltä on löytynyt jos siellä joku kamppailee näiden juttujen kanssa tai voi tarpeen vaatiessa tulla täältä hakemaan inspistä:)

Jessican virallinen syntymäpäivä on 11.7. ja synttärijuhlia vietettiin sitä edellisenä viikonloppuna. Vieraslista meillä oli melkeinpä täysin samanlainen kuin edellisinäkin vuosina eli lähisukulaiset ja tuttavat kutsuttiin. Vieraita taisi olla kaikenkaikkiaan n. 25 ja tarjottavat suunniteltiin tietenkin sen mukaan. Muutamia allergisoivia juttuja välteltiin myös, joten jos sieltä löytyy keliaakikkoja/gluteenille herkkiä tai kananmunalle allergisia niin muutama hyvä vinkki olisi tarjolla!

Täytekakut ovat Jessican ja Henkan suurinta herkkua, joten lupasin semmoset tehdä vaikka en itse niistä kovin välitä. Tein kakkuja kaksi ja molempiin normaalin sokerikakkupohjan (ohje täältä!). Toiseen tuli suklaa-vadelmatäyte (ohje täältä!) ja toiseen valkosuklaa-mansikkatäyte (ohje täältä!) . Marjat surautin sauvasekottimella soseeksi ja lisäsin pienen määrän sokeria myös mukaan. Pohjat kostutin äitini tekemällä marjamehulla. Tuli kuulemma oikein hyviä!

Juustokakkuja tein ihan jo senkin takia, että niistä saa helposti gluteenittomia ja munattomia. Tänä vuonna tein tarjolle smoothiekakun (ohje täältä!) ja helpon suklaajuustokakun (ohje täältä!). Löysin sattumalta lidlistä näitä kakkuja varten ihan älyttömän hyviä suklaakeksejä. Violetissa paketissa on 200g eli juuri sopiva määrä yhden kakun keksipohjaan. Suosittelen ostamaan niitä, jos gluteenitonta tykkää käyttää. Hinta-laatu -suhteeltaan ehdottomasti parempia kuin esim. s-kaupoissa myytävät semperin keksit.

Kakkujen lisäksi paistettiin pakasteesta pieniä piirakoita ja niiden kaveriksi tein munavoita sekä tuorejuustoa oli myös tarjolla. Lidlin pakasteosastolta otettiin myös hyväksi todettuja pyöreitä minipizzoja. Edellis vuodesta muistettiin sen verran, että ne meni hetkessä, joten tänä vuonna otetiin muutama paketti enemmän. Allergikoille leivoin pizzojen vastiketta eli pizzakkaa kinkku-ananastäytteellä. Ohjeen siihen nappasin täältä, johon vaihdoin vehnäjauhojen tilalle gluteenitonta jauhoseosta ja kauraleseet ostin myös gluteenittomana. Maistu kyllä tosi hyvältä ja noita tein kaksi kappaletta, joten niitä annettiin minigrip-pussissa myös matkaevääksi muutamalle:)

Haluttiin laittaa tarjolle myös cocktailtikkuja, joihin pistettiin juustokuutioita, viinirypäleitä, minitomaatteja, nakkeja ja lihapullia. Minilihapullat tein itse edellisenä iltana, jotta niistä saatiin munattomia. Noiden lisäksi oli tarjolla tietenkin poppareita, sipsiä, karkkia ja Jesu piti huolen myös siitä, että hänen lempikeksejään pistettiin myöskin pöytään:D Juomapuolella meillä oli tietenkin kahvia ja teetä sekä raikasta appelsiini-sitrusboolia. Kesäsynttäreitä kun vietettiin niin miun mielestä on tärkeetä, että tarjolla on lämpimien juomien lisäksi myös jotakin raikasta, kylmää juotavaa. Joka vuosi sitä on mennyt paljon juurikin tästä syystä, joten tätä "perinnettä" jatketaan seuraavinakin vuosina. Booliin laitettiin spriteä, sitrus-jaffaa ja appelsiinimehutiivistettä.


Kaiken kaikkiaan oon ihan tyytyväinen siihen mitä keksittiin laittaa tarjolle. Tykkään, että vaihtoehtoja on jonkun verran, jotta jokaiselle vieraalle löytyy jotakin mieleistä. Tuohon kermakakun päälle laitettiin vielä hetki ennen tarjoilua frozen-kakkukuva ja toinen kakku oli varustettuna prinsessa Sofian kuvalla. Jessica oli näistä niiiin iloinen ja jakso monesti kiittää meitä kun semmoset hänelle tilattiin<3


Viime lauantaina vietettiin sitten vuorostaan meidän perheen kuopuksen eli pikkuveljeni rippijuhlia vanhempieni luona. Vieraita oli reilu kolmekymmentä, joten syötävääkin oli varattu sen mukaan. Isä teki maailman parhaimpia voileipäkakkuja, kolmessa eri maussa. Näiden lisäksi oli kanttarellipiirakkaa, piirakoita ja munavoita sekä tuc-keksejä juustojen kanssa. Makealta puolelta löytyi tuulihattuja, suklaasuukkoja (ohje täältä!) ja juustokakkuja. Juustokakut tein minä ja näihin juhliin valitsin greippikakun (ohje täältä!), saman helpon suklaajuustokakun minkä tein Jesun synttäreille, sekä mango-appelsiinikakun (ohje täältä!). Kaikkiin näihin käytin taas niitä lidlin gluteenittomia keksejä. Greippikakun täytteen tein kaksinkertaisena, koska tuntui, että se ohjeen mukainen täyte ei tehnyt kakusta niin paksua kuin halusin. Suklaakakkuun lisäsin maitosuklaakerroksen päälle myös valkosuklaasta tehdyn kerroksen.

Juhlien järjestäminen ja se itse leipominen on ehdottomasti yksi lempparipuuhistani. Monesti en edes juhlia ns. juhli vaan häärään kaikkea muuta juhlien aikana. En osaa vaan istua ja syödä vaan on luonnollista, että olen "pöydän toisella puolen" keittämässä kahvia ja siistimässä tarjoilupöytää. Kävi muuten niinkin tossa viime viikonloppuna, että olin noihin suklaasuukkoihin tarkoitetun suklaalevyn syönyt torstaina ja tietenkin unohtanut ostaa uuden tilalle. Tajusin asian vasta myöhään perjantai-iltana, joten ei auttanut kuin herätä lauantaina 5.30 ja käydä abc:lla. Haha!

Kertokaa ihmeessä minkälaista tarjottavaa teillä on yleensä ollut tämän tyyppisissä juhlissa? Voin sitten taas vuoden päästä palata tämän postauksen kommentteihin ja katsoa mitä tekisi:D

-Janina


4 kommenttia:

  1. Kannattaa joskus kokeilla daim-juustokakkua (jos daimista pidät)! 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu! Miks en oo muute koskaan tajunnu laittaa sitä mihinkään kakkuun?:D Pitää ehdottomasti kokeilla:D

      Poista
  2. nam mitä herkkuja :P mun ehoton bravuuri juhliin ja ihan vaikka vaan tyttöjen iltaan on kinkkupiirakka. niin täydellisen makusta kun käyttää kunnon voita, kermaa ja täytteeseen perustäytteitten lisäks fetajuustoo. :D meillä oli tänä kesänä toisen siskon valmistujaiset ja toisen rippijuhlat. Niis oli mm. voileipäkakkua, minihamppareita (pihvi ja sämpylät ite tehtyjä), pokkornikakkua, nakutäytekakkua (:D), vadelmavalkosuklaahyydykettä, suklaabrookiesia, pieniä pepeleivoksia, Minttumuffinia.. näin muutaman mainitakseni :D sori jäätävän pitkästä kommentista, innostuin vissiin liikaa mut nii kivaa lukee sun postauksia kun oon lukenut sun blogia alusta asti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NAMM!! Teillä ollu kyllä jos jonkinlaista sorttia, tästä otan kyllä vinkkiä!:D Noita hamppareita on pitäny tehdä juhliin jo vaikka kuinka kauan, mutta aina ne sitte unohtuu kun aletaan miettimään tarjottavia. Ens kesänä tuun tänne lukemaan tän uudestaan haha:D Kiitos vinkeistä!:)

      Poista

Kiitos kommentista!<3