KOLME ASIAA

Heippa!

Moni blogeja lukeva on varmasti nähnyt näitä "kolme asiaa" -postauksia ja päätin itsekkin vastailla näihin kysymyksiin kun vaikutti niin kivalta. Joskus sillon kun aloitin kirjottamaan blogia ensimmäistä kertaa niin tälläset postauksen oli tosi yleisiä, joten tavallaan palaan hetkeksi ajassa taaksepäin, haha!:D Jos joltain teistä löytyy blogi ja teette samanlaisen postauksen niin tulkaa ihmeessä linkkailemaan se tänne. Näitä on jostain syystä tosi ihana lukea.

3 asiaa, joista pidän...

- No lapsista tietenkin. Oon aina ollu hyvä lasten kanssa ja tietenkin vanhemmuuden myötä lasten kanssa temmeltämisestä ja hoivaamisesta on tullut entistä luonnollisempaa. Koen myös olevani ihminen, jota lapsen on helppo lähestyä.

- Talvesta! Vaikka on kylmää ja pimeää niin silti, talvi on paras vuodenaika. On ihanaa pukea paljon päälle ja mennä tekemään lumitöitä pihalle.

- Siististä kodista. En koe olevani mikään siivoushullu, mutta päivän päätteeksi siivoan aina keittiön, eteisen, vessan ja olohuoneen. Lähinnä siis korjaan Jesun lelut kaikkialta paikoilleen, pyyhin kosteuspyyhkeellä pintoja ja laitan astianpesukoneen pyörimään. Kun kodissa tavarat on paikoillaan niin miulla on jotenki rauhallinen olo. 

3 asiaa, joista en pidä...

- Mustavalkoisesta sisustuksesta. Apua se on kamalinta ikinä, varsinkin lastenhuoneessa! Tää juontaa juurensa varmasti omaan lapsuudenkotiini. Meillä oli aina tosi kotoisa ja lämmin tunnelma. Tummaa puuta, punaista, ruskeaa, massiivisia kalusteita yms. Tämän takia en voisi omaan kotiin kuvitella tosi pelkistettyä, kokovalkoista sisustusta mustavalkoraidallisella matolla :D Ja tuntuis jotenkin tosi oudolta sisustaa pienelle lapselle niin väritön huone.

- Sairaaloista. 

- Yksin kotona oleminen iltaisin ja öisin. Alan aina automaattisesti pelkäämään jotain murtovarkaita yms. Sama oli myös edellisessä asunnossa, joten toivotaan, että tämä pelko helpottaa kun muutetaan kerrostaloon!

3 asiaa, joita tein viikonloppuna...

- Söin "roska"ruokaa eli pizzaa ja ranskalaisia. Tämä toteutuu melkeinpä joka viikonloppu. Meillä on tullu tavaksi tilata pizzaa yms kotiin juuri ennenkuin  vain elämää alkaa ja sitten syödään niitä yhdessä olohuoneen lattialla ja katsotaan telkkaria :D

- Käytiin leikkimässä iso-kristiinan leikkipaikassa kuten joka viikko. Säät oli viime viikolla aika kehnoja, joten viikonloppunakin ulkoilun sijasta mentiin leikkipaikkaan. Siellä käy paljon lapsia ja oli taas niin ihana katsoa kun täysin eri kieliä puhuvat lapset leikki sulassa sovussa ilman mitään ennakkoluuloja :)<3

- Käytiin perheen kanssa juhlistamassa pikkuveljen 16-vuotis syntymäpäiviä ravintolassa.

3 asiaa, jotka osaan...

- Osaan leipoa melko hyvin ja kokeilen mielellään uusia reseptejä!

- Osaan tehdä hyvää kotiruokaa.

- Osaan seisoa ilman kipuja niin, että varpaat on taittunu jalan alle. Haha mikä taito :D!!!

3 asiaa, joita en osaa...

- En osaa piirtää yhtään! Miun piirrustutaidot on oikeesti ihan järkyttävät...

- En osaa vaihtaa autoon renkaita, mutta haluun opetella senkin taidon!

- En osaa olla olematta niin "äiti". En pysty heittämään ns vapaalle ja olla ilman huolenhäivää vaan mielessä pyörii kokoajan oma perhe ja etenkin Jessica. Postaan paljon kuvia meistä ja Jesusta johtuen ihan siitä, että se on sitä mein elämää. Kaikki päätökset mitä teen, teen sen pohjalta, että lapsella on turvallinen ja hyvä olla. En pysty vielä moneen vuoteen lähtemään esim viikon lomareisulle ilman lasta. Pelkkä ajatus saa palan kurkkuun.

3 asiaa, jotka haluaisin osata...

- Haluaisin osata laulaa tosi hyvin.

- Haluaisin osata rentoutua helpommin ja olemaan stressaamatta ihan kaikesta.

- Haluaisin ostata puhua ruotsia sujuvasti, jotta voisin opettaa sitä Jessicalle

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...

- Pestä kaikki ikkunat VIHDOIN..

- Viedä varastoista kaikki ylimääräinen, kulunut/rikkinäinen tavara kaatopaikalle.

- Suunnitella isänpäivän aamiainen. Lahjan onneks sain ostettua eilen!

3 asiaa, joista stressaan...

- Oikeasti mukavan työn löytäminen.

- Oma terveys kun vähän joka paikkaan sattuu. Pitäis käydä sielä fyssarilla taas..

- Päiväkotien tilanne Lappeenrannassa. Hoitajat on nyt jo ihan pulassa, saatika sitten jos monta pk:ta lopetetaan. 

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...

- Leffassa käyminen.

- Se kun ollaan kaikki yhdessä kotona ja katsotaan jotain Jessican lemppariohjelmaa.

- Saunominen.

3 asiaa, joista puhun usein...

- Omasta lapsesta tietenkin ja vanhemmuudesta ylipäätänsä...

- Tulevaisuuden haaveista.

- Kodin sisustamisesta

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle...

- Juoksutrikoot

- Lenkkarit

- Lämmin untuvatakki

3 asiaa, joita en pue päälleni...

- Korkokengät missään muodossa

- Nyöripaitaa

- Crop toppia

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...

- Jotkut oikeasti lämpimät talvikengät, joilla voi hyppiä huoletta myös lumihangessa

- Uusi kamera, jolla voisin kuvata myös videoita

- Jessicalle puolapuut kotiin

3 asiaa, joista unelmoin...

- Uudesta autosta

- 2-3 lapsesta ennen kuin täytän 30v.

- Kerrostaloasunnosta :D 

3 asiaa, joita pelkään...

- Sitä, että läheisille käy jotain pahaa.

- Satamassa liikkumista iltaisin pimeellä.

- Hiiriä, rottia ja kaikkia jyrsijöitä, joita voi ottaa lemmikiksi

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...

- Perheenlisäys jossakin vaiheessa

-Opiskelupaikka sieltä mistä haluankin

- Muutto pois Lappeenrannasta

-Janina

KITARISALEIKKAUS JA PUTKITUS

Moikka taas pitkästä aikaa!

Sain nyt vasta aikaiseksi tulla tietokoneen äärelle mikä on toisaalta outoa, koska hetki sitten ihan varta vasten raivasin olohuoneeseen tilaa omalle "työpisteelle". Moni teistä tietääkin, että Jessica oli käytännössä koko viime syksyn, talven ja kevään kipeä ja sairasti monen monta korvatulehdusta. Varsinaisia kipuja ei tulehduksista koskaan tullut, mutta eihän kenenkään kuulu kärsiä sellaisesta jatkuvasti. Kuudennen korvatulehduksen jälkeen hoitaja ja lääkäri oli sitä mieltä, että nyt loppu tällänen ja saatiin lähete leikkaukseen.

Täällä Lappeenrannassa ei kuitenkaan kesällä tehdä kitarisaleikkauksia eikä putkituksia ymmärtääkseni ja siksi aika varattiin vasta syksylle. Onneksi pystyttiin pitämään yhteinen pitkä kesäloma eikä Jessica ollut kertaakaan kipeä kesän aikana. Saatiin ensin aika syyskuulle, mutta se jouduttiin perumaan, koska Jesu kerkesi saada päiväkodista pöpön ja leikkaukseenhan ei saa missään nimessä mennä yhtään kipeänä. Onneksi toisella kerralla meitä onnisti ja leikkaus tehtiin viime viikon tiistaina.

Ajattelin kertoa nyt ihan tunti-tunnilta tyyppisesti miten meillä tämä päivä sujui ihan sen takia, että kyseiset toimenpiteet on todella yleisiä ihan kaikkialla Suomessa ja en varmaan ole ainut äiti joka etsi netistä hysteerisesti tietoa ja kokemuksia ennen h-hetkeä:D Siis luin kahden sairaanhoitajan opinnäytetyönkin läpi, koska halusin tietää kaiken mahdollisen...haha.

Oltiin aikaisemmin saatu kotiin lappunen suhteellisen tarkoista ohjeista leikkausta varten. Jessican tuli olla syömättä puolen yön jälkeen ja aika leikkaukseen meillä oli 9.30 seuraavana aamuna. Illalla peseydyttiin hyvin käymällä saunassa ja syötiin ohjeissakin kehoitettu runsas, myöhäinen iltapala. Alunperin oltiin ajateltu, että laitetaan Jessica nukkumaan yhdeksältä, mutta kahdeksalta (joka on jo melkein tunti normaalia nukkumaanmenoaikaa myöhempi) tyttö meinas nukahtaa sohvalle niin käytiin iltapesulla ja vein tytön sänkyyn. Siellä hän nukkui tuttuun tapaan 12h putkeen.

Aamulla Jessicalla oli tietenkin nälkä ja teki niin pahaa sanoa, että äiti ei saa antaa ruokaa leikkauksen takia. Onneksi aamu meni nopeasti ja päästiin lähtemään sairaalalle. Meille oli vähän epäselvää se, että jos leikkausaika on 9.30 niin mihin aikaan pitää olla sairaalalla, joten lähdettiin niin, että oltiin vähän ennen yhdeksää paikalla. Ilmottauduttiin sisään ja mentiin odotusaulaan.

En tiedä oonko täällä erikseen maininnut koskaan, mutta Jessicalla on todella, siis TODELLA herkkä oksennusrefleksi eli herkkä nielu. Ollaan korjailtu oksennusta millon mistäkin ja juostu tyttö sylissä takaisin autolle, jotta hän pystyy hengittämään normaalisti ilman yökkimistä. Sairaalat on yleensä ollu tämmönen herkkä paikka Jesulle, mutta nyt jostain syystä tällä osastolla ei tullu minkäänlaista reaktiota...vielä. Muita herkkiä paikkoja on esim. mummin rappukäytävä, Imatran prisman liukuportaat ja parkkihalli, autot nahkapenkeillä, paksut käytävä-/ovimatot, yleiset vessat yms.

Noh, odotusaulassa oli kiva leikkipaikka siinä huomasinkin, että ennen Jesua, leikkausjonossa oli ainakin kaksi lasta. Meidän onneksemme, yksi näistä lapsista oli samanikäinen Jessican kanssa, joten molemmilla oli leikkikaveri helpottamaan jännittävää tilannetta. Ennen leikkausta leikkipaikalle tuli esittäytymään tosi ihana hoitaja, joka tosin oli selvästi tottunut vähän rohkeampiin lapsiin eikä oikeen ymmärtänyt miten arka Jessica on. Ensin laitettiin puudutusrasva molempien kämmenten päälle vaikuttamaan ja sekin onnistu laittaa vaan pakottamalla. Jesun itku kuului siinä vaiheessa jo varmaan koko sairaalalle. Hetki tämän jälkeen oli aika syödä kipulääke, jonka kuului maistua mansikalta.

Kun näin tabletin niin tiesin jo ettei Jessica tule sitä nielemään vaikka se maistuisi miltä. Olisin niin toivonu, että kaikki mahdolliset aineet ennen nukutusta olis laitettu piikillä, jotta ne oikeesti pysyisi sisällä. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2016 niin luulis joko lastenlääkkeiden maistuvan oikeasti vaikka karkilta tai sitten ne annettaisiin piikillä suoraan. Toisaalta tämä on ehkä asia, jota monet ihmiset ei ota huomioon, koska suurinosa lapsista pystyy ottamaan purutabletteja ja liuoksia oksentamatta. Tuon tabletin aikaan Jessica alkoi olla jo täysin paniikissa ja pahempaa oli vaan luvassa.

Seuraavaksi tuotiin esilääkitys, jonka tarkotuksena on tehdä lapsen olo rennoksi, jottei jännitys olisi niin suuri. Ja tietenkin meidän onneksemme (NOT!) se annettiin liuoksena suoraan suuhun. Ensin ajattelin, että jes Jesu pysty nielemään sen, mutta muutaman minuutin päästä alkoi yökkiminen ja kaikki varmaan voi jo päätellä mihin se lääke lopulta päätyi:) Jep, sairaalan lattialle. Oltiin siis siinä lähtökohdassa, että Jesulla ei ollu melkeinpä minkäänlaista kipulääkettä eikä esilääkitystä kehossaan kun hänet vietiin ilman vanhempia leikkaussaliin. Jessica oli itkenyt ennen nukahtamistaan niin kovin, että hänen naama oli täynnä pieniä verenpurkaumia. Enkä ihmettele yhtään, olihan tyttö täysin tietoinen mitä ympärillä tapahtuu ja varmasti pelkäsi enemmän kuin koskaan.

Odotusaulassa vietettiin kaiken kaikkiaan monta tuntia eli varsinainen leikkaus tapahtui vasta vähän ennen puoltapäivää. Meille annettiin ohjeiksi käydä syömässä sairaalan kahvilassa jotain ja tulla sitten heräämön oven eteen odottamaan sitä, että tyttö herää. Oltiin molemmat tosi stressaantuneita, pelokkaita ja itku kurkussa ihan koko ajan. Vaikka kyse onkin rutiinileikkauksesta niin oman lapsen laittaminen tollaseen tilanteeseen on silti ihan hirveetä. Mein on muutenkin vaikeeta olla erossa Jessicasta niin tommonen tilanne sai meidät molemmat ihan hiljasiksi eikä puhuttu paljon mitään. Syötiin kahvilassa nopeasti sämpylät, juotiin kahvit ja mentiin takaisin osastolle. Lääkäri tuli leikkauksen jälkeen kertomaan miten meni ja saatiin huokaista edes vähän helpotuksesta. Kitarisa oli tosiaan kasvanut aivan liian suureksi ja nyt se saatiin sieltä pois. Kiitettiin lääkäriä ja jäätiin odottamaan, että hoitaja tulee hakemaan meidät.

Tunnin verran siinä taisi mennä, että Jessican heräsi ja viimein päästiin heräämön puolelle. Se tunne kun saatiin Jessica syliin turvaan oli jotain niin ihanaa<3 Tytöllä ei myöskään ollut minkäänlaisia kipuja leikkauksen jälkeen, joten siinä mielessä kaikki oli paremmin kuin hyvin. Alettiin molemmat Henkan kanssa taas hymyilemään ja pystyttiin puhumaankin normaalisti. Toi saattaa kuulostaa tosi oudolta, mutta tollaset tilanteet saa stressaamaan ihan järkyttävän paljon vaikka kuinka yrittäis "taistella" sitä vastaan. Miulla oli ihan hirveä päänsärkykin siitä kaikesta pelosta, mutta se kipu unohtu samantien kun sain pitää Jessicaa sylissä ja suukottaa päähän. Katsottiin hetken aikaa elokuvaa ja kun Jesu oli saanu muutaman pillimehun juotua niin saatiin lupa lähteä kotiin. Normaalisti leikkauksen jälkeen pitäisi odotella pari tuntia ennenkuin lähtee mihinkään, mutta nyt tais kolmen aikaa hoitajalla vuoro päättyä niin saatiin lähteä :D

Jesu ei vielä pysynyt pystyssä siinä vaiheessa kun saatiin lähteä, mutta oisin jokatapauksessa kantanu tyttöä sylissä vaikka valovuoden tommosen koetteluksen jälkeen, joten kaikki oli meidän puolesta hyvin! Kiitettiin heräämön aivan ihanaa hoitajaa ja Jessicakin sanoi, että "hän piti tosi hyvää huolta miusta", joten saatiin mukava päätös päivälle<3 Ajettiin kotiin, pistettiin my little pony pyörimään ja syötiin vanukkaita sekä jäätelöä ehkä enemmän kuin mitä saisi haha :D

Kuuteen mennessä illalla Jessica oli jo melkeinpä täysin oma itsensä eikä halunnut edes kipulääkettä ottaa yöksi. Lasta ei saanut tuon leikkauksen jälkeisenä yönä jättää yksin sänkyyn, joten nukuin Jessican kanssa meidän sängyssä ja Henkka alakerran vuodesohvalla. Miulla särki päätä vielä tosi kovin koko illan ja vasta sitten kun pääsin Jessican viereen nukkumaan niin kaikki stressi siitä päivästä purkautu ja olosta tuli taas normaali.

Päivä oli vihdoin ohi. <3

-Janina

 Pahoittelut taas postauksesta ilman kuvia. En jostain syystä saa puhelinta yhdistettyä koneelle, jossa kaikki kuvat on. Yritän saada tän homman toimimaan pian!!

NUORENA ÄIDIKSI JA YLPEÄ SIITÄ

Moikka!

En tiedä kuinka moni teistä seuraa Toisenlaiset Äidit -ohjelmaa, joka muutama viikko sitten taas alkoi livillä. Ainakin iltapäivälehdissä uutisoitiin suuresti tästä ensimmäisestä jaksosta, jossa vanhemmiksi tulivat 18-vuotias tyttö ja hänen 16-vuotias poikaystävänsä. Kyseistä paria kritisoitiin pitkin kommenttikenttiä ja keskustelupalstoja ennenkuin koko jakso edes esitettiin. Oon oikeesti järkyttyny miten tyhmiä ja tietämättömiä moni suomalainen edelleen on sekä miten moni muodostaa mielipiteensä tästä asiasta sen vanhan stereotypian ympärille.

"Lapset tekee lapsia, sairasta." "Ei teini voi tietää vanhemmuudesta mitään." 

"Sossupummeja noistakin tulee." "Nuoruus menetetty!"

Oltiin Jessican syntyessä täysin samanikäisiä kuin nuo vanhemmat tuossa jaksossa. Olin itse matikan kirjoittamista vaille ylioppilas ja Henkka opiskelemassa merkonomiksi. Raskaus tuli meille suurena yllätyksenä, mutta itse uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa, joten se ei missään nimessä ollut negatiivinen asia. En koskaan ajatellut ettei pärjättäisiin eikä meidän vanhemmatkaan ajatelleet niin. 

Moni nuorena vanhemmaksi tullut ei kuitenkaan ole ollut näin onnekas. Tukea ei välttämättä saa edes omilta vanhemmilta ja vanhemmat kokee, että lapsi on jollain tapaa epäonnistunut elämässä. Vihaan yli kaiken tällä tavalla tuomitsevia vanhempia. Vanhempien tehtävä on tukea ja auttaa omaa lastaan tapahtui mitä tahansa. Mitä huuto autaa? Mitä pihalle heittäminen auttaa? Mitä lapsen isän haukkuminen auttaa? Niin, ei mitään. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että lapsi on tulossa. 

Useasti vanhemmat ihmiset ja nuoremmatkin sanovat, että jos saa lapsen nuorena niin nuoruus on hukkaan heitetty. Eli tämä nuoruus tarkottaa siis sitä, että jokaisen täytyy roikkua baareissa joka viikonloppu, elää sitä "legendaarista" opiskelijaelämää ja tehdä kaikkea tyhmää mitä kuitenkin katuu sitten kymmenen vuoden kuluttua. On täysin naurettavaa ajatella, että se olis jokaisen unelma. Itse en koe menettäneeni yhtään mitään, päin vastoin! Saan kokea hirveesti uusia asioita yhdessä oman lapsen kanssa. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin useasti viikonloppuisin nauretaan tuttujen "kännisnäpeille" ja krapulavalituksille ja ollaan ilosia siitä ettei meidän tarvinnu olla paikalla :D

Niin ja sittehän on tämä paljon puhuttu talouspuoli. Tämän asian kommentointi keskustelupalstoilla oli ehkä se mikä sai savun nousemaan korvista nanosekunissa. Oletetaan (jostain kumman syystä?), että jos tulee nuorena äidiksi tai isäksi niin ei ole MINKÄÄNLAISTA mahdollisuutta kouluttautua sen jälkeen taikka tehdä uraa missään muualla kuin mäkkärin kassalla. Tässäpä muutama fakta:

1. Suomen taloustilanne on tällä hetkellä se, että melkeinpä kuka tahansa voi saada potkut töistä. Rahaa ei vaan ole samalla tavalla kuin ennen. Työttömäksi ilmottautuu perheenisiä ja perheenäitejä, 20-vuotiaita ja 50-vuotiaita. 

2. Tästä syystä moni myös ryhtyy opiskelemaan, koska oman alan töitä ei vaan ole. Miksi ihmeessä 30-vuotias opiskelija-äiti on "ok", mutta 20-vuotias opiskelija-äiti ei? Miksi toisenlaista perhettä paheksutaan ihan vaan iän perusteella?

3. Voin omasta kokemuksesta kertoa, että oli ihanaa laittaa oma lapsi vasta 2,5-vuotiaana päiväkotiin, koska meillä ei ollut esim. asuntolainaa maksettavana eli pärjättiin kelan perustuilla erittäin hyvin. 

Näiden kaikkien naurettavien väitteiden lisäksi ajatellaan myös, että jos olet tullut nuorena vanhemmaksi niin et ole käyttänyt ehkäisyä. En tiedä missä ihmeessä jengi on ollu sillon kun terveystiedon tunnilla on kerrottu ettei mikään ehkäisy ole 100%:sen varmaa. Tiedän todella monia lapsia, jotka ovat saaneet alkunsa vaikka ehkäisy on ollut käytössä. On oikeesti hullua miten monelta tällänen asia on menny ohi! 

En yritä näillä sanoa, että jokaisen tulisi pyrkiä tulemaan nuorena äidiksi tai tavallisen parikymppisen elämä on hirveetä kuraa vaan haluan korjata näitä väitteitä. Vihaan sitä miten nuoria äitejä yleisetetään huonoiksi äideiksi, "koska nuoret ei tiedä mistään mitään". Vihaan sitä miten ihmiset tuijottaa meitä silmät pyöreenä kaupassa. Vihaan sitä, että vanhemmat ihmiset puhuu meille kasvatuksellisista asioista kuin olisimme neljännellä luokalla koulussa. Totuushan on kuitenkin se, että 18-vuotias esikoistaan saava äiti tietää täysin saman verran vanhemmuudesta kuin 30-vuotias esikoistaan odottava. Vanhemmaksi opettelu alkaa vasta sitten kun se oma lapsi on siinä sylissä. Sitä ennen ei voi kenelläkään olla todellista kuvaa siitä mitä se oikeasti on. 

-Janina

FITMAMA -VALMENNUS, VIIKKO 1

Moikka!

Snapchatissa seuraavat onki jo nähny, että muutama viikko sitten ostin Fitfarmilta kuuden viikon kestävän valmennuksen. Kyseessä on pelkästään äideille suunnattu valmennus, johon kuuluu ruokavalio ja kotitreenit. Ideana koko valmennuksella on se, että äidit sais lisää energiaa arkeen ja ruokailutottumukset normaaliksi. Tällä ei varsinaisesti pyritä pudottamaan painoa, mutta tottakai se siinä samassa putoaa kun syödään vain ja ainoastaan puhdasta ruokaa eikä ollenkaan herkkuja.

Syy minkä takia itse lähdin tähän mukaan on nimenomaa tuo yllä mainittu, tarvitsin lisää energiaa. Energian puutos ei miulla johtunu raskaasta arjesta vaan puhtaasti siitä, että en syönyt enää säännöllisesti ja nälän saatoin korvata vaikka karkeilla. Olin koko ajan tosi väsyny ja joka päivä lähinnä vaan odotin sitä, että pääsee nukkumaan. Tän takia en myöskään liikkunu samalla tapaa mitä ennen. Oon aina hyväksyny kroppani sen näkösenä ja painosena kuin se on, mutta olo ei vaan ollu hyvä, joten päätin pistää kokonaan stopin tommoselle elämäntyylille.

Nyt on ensimmäinen valmennusviikko takana ja fiilis on ihan huikee! Niin iso muutos omaan olotilaan kerkes tapahtua pelkästään viikossa, joten voin vaan kuvitella miten ilonen ja energinen oon viiden viikon kuluttua. Ruokavaliooni kuuluu pelkästään puhdasta ja ravinteikasta ruokaa. Suurin muutos on ehkä se, etten saa käyttää omiin ruokiini ruokakermaa enkä saa syödä joka aterialla hiilihydraatteja. Viidesti päivässä kuitenkin syödään ja ruokailuvälit koitan pitää yhtä pitkinä. Nälkää ei siis tarvitse nähdä, päinvastoin!:D

Mitä kaikkea muutosta oon sitte huomannu? Ensinnäkin aamulla herääminen on todella helppoa. Heti kun nousee sängystä niin vois lähteä juoksemaan maratoonin. Heti herättyä juon paljon vettä ja teen runsaan aamupalan. Tässä on ehkä isoin muutos tapahtunukkin. Miulla on jo vuosia aina aamuisin ollu tosi paha, etova olo enkä oo voinu syödä aamupalaa ennenkuin muutama tunti heräämisen jälkeen ja sehän ei missään tapauksessa ole normaalia. Kropan ei kuuluis toimia niin. Nyt saan heti aamusta ison aamupalan syötyä ja se tuo vielä lisää energiaa aamuun. Ette usko miten ilonen oon tästä muutoksesta!!

Toinen asia minkä oon huomannu on turvotuksen katoaminen. Vielä reilu viikko sitten kärsin lähes päivittäin turvonneesta mahasta ja kivuista. Nyt olo on tosi keveä eikä maha ole turvonnu kertaakaan koko viikon aikana. Miulle siis selkeesti sopii tää hiilarimäärä mitä tässä valmennuksella syödään. Näiden juttujen lomassa on myös pikkasen paino pudonnut ja senttejä lähtenyt. Viikossa paino putosi 1,5kg, vyötärö pieneni viidellä sentillä ja lantio kolmella. Toki nää asiat on ihan toissijaisia, mutta selkeesti jo nyt vaatteissa on paljon mukavampi olla.

Ruokavalion muutoksen lisäksi valmennukseen kuului tosiaan ne treenit. Ideana tässä on se ettei treenaamaan tarvitse lähteä erikseen kuntosalille vaan sen puolen voi hoitaa kotona. Oon nyt treenannu lihaskuntoa viisi kertaa viikossa ja koittanu hyötyliikkua paljon ennemmän. Valmennukseen kuuluu myös lantiopohjalihasten treenaus, koska koko hommahan on tarkoitettu äideille ja noiden lihasten merkitys synnyttäneille on ISO!

Näillä fiiliksillä lähetään nyt toiseen viikkoon ja oon joka päivä vaan ilosempi siitä, että alotin tän ja voin ihan jokaiselle äidille suositella. Ei varmasti tee kuin hyvää!:)

-Janina

YHTEISEN AJAN TÄRKEYS

Moikka!

Meille viikonloput on ollu nyt tänä kesänä erityisen tärkeitä ja joka vuosi on tietenkin sama juttu. Suurinosa perheistä viettää juuri ne viikonloput yhdessä kotosalla, mutta meillä suurin osa vuodesta menee niin, että ollaan Jessican kanssa ihan kahdestaan. Naurettiinki tossa lomalla, että oltiin sillon saman verran kaikki kolme yhdessä kuin mitä "normaalit perheet" on ihan tavallisena arkena :D Koitetaan ottaa aina näistä yhteisistä hetkistä kaikki irti, koska ne on niin harvinaista herkkua.

Meidän arkea aikatauluttaa ehdottomasti eniten jääkiekko. Sitä ei moni ymmärräkkään miten suuri vaikutus sillä on aikatauluihin, menoihin ja tietenkin pieneen lapseen. Henkka viettää arkena jäähallilla n. 6-8h per päivä ja viikonlopun joko kokonaan pelireissulla tai toisen päivän kotona ja toisen reissussa. Varmasti niille pelaajille ja valmentajille, joilla ei ole kotona perhettä tai varsinkaan pieniä lapsia, ei kotoa pois oleminen ole mikään suuri juttu. Meille se kuitenkin on.

Jessica on hyvin herkkä lapsi ja hän tarvii läheisiä ympärilleen. Jesu on kuitenkin tottunut jo siihen, että isi lähtee kotoa kaksi kertaa päivässä, mutta edelleen useasti toteaa huokaillen, että "pitääkö isin taas lähteä". Iltasin kun oon peittelemässä tyttöä niin yhtäkkiä hän saattaa purskahtaa itkuun ihan vaan ikävästä. Tän takia en itse ole Jesusta erossa oikeastaan kuin ne pakolliset ajat. Se olis ihan liikaa, että miekin olisin kotoa pois joka viikonloppu vaikka yhden illan. Toisaalta oon taas tosi ylpee meistä kasvattajina, että meidän lapselle yökyläilyt isovanhempien luona on harvinaista herkkua eikä viikottaista rutiinia.

Mitä sitten viikonloppuina tehdään jos päästään viettämään ne yhdessä? Aamut otetaan aina rauhallisesti. Tyttö herättää meidät seitsämän aikoihin ja tepastelee itse alakertaan pistämään lastenohjelmat päälle. Välillä se on voidellu itselleen leivätkin ennen kuin me keretään tulla perästä. Jessica on aina niin ylpee tämmösistä itsenäisistä hetkistä ja muistaa kehua kuinka iso tyttö hän jo on :D<3 Aamupalan jälkeen lähdetään yleensä puistoon ja nyt kesällä käytiin monesti tässä välissä myös uimassa. Lounaan jälkeen nukutaan päiväunet ja illat touhutaan pihalla tai käydään kiertämässä satamaa. Useimmiten treffaillaan myös isovanhempien kanssa, käydään ravintoloissa tms. Tälläsistä päivistä nautitaan ihan suunnattomasti!

Välillä sitä tietenkin toivoisi, että meidän viikot olis samanlaisia kuin muilla eikä ikävän takia tarvitsisi itkeä, mutta ne on vaan hetkittäisiä tunteita. Useasti nää hetket on sillon kun Jessican uhma on tosi pahana eikä mistään tuu mitään. Henkka saattaa saada toiselle puolelle Suomea vihaisen tekstarin, että nyt loppuu se kiekon pelaaminen, tästä ei tuu mitään! Haha:D Mutta seuraavana päivänä kaikki on taas hyvin ja muistan miksi tällästä arkea pyöritetään. Parisuhteen kannaltahan nuo erossa olemiset on toisaalta tosi hyviä eli toisen naama ei niinsanotusti ala kyllästyttämään vaan aina on semmonen pieni ikävä päällä:) Molemmilla on sitä omaa aikaa tehdä omia juttuja ja me ollaan luonteeltaan semmosia, että tarvitaan myös omaa rauhaa ja osataan olla yksin tarvittaessa.

Ensi viikolla alkaa taas uusi kausi ja jatkuu tuttuun tapaan ensi kevääseen. Tämä viikonloppu ollaan siis pyhitetty yhdessä olemiselle ja rentoutumiselle. Päivällä käytiin kirppistapahtumassa kirkkopuistossa ja ukin takapihalla leikkimässä samalla kun Henkka ajoi nurmikon. Iltaruuaksi tilattiin pizzat, syötiin niitä olohuoneen lattialla ja katsottiin samaan aikaan Karvista. Ihan parasta!<3

Palaillaan!

-Janina

LOMAILUA

Moikka!

Kuten aikasemmin mainitsinkin niin meillä oli viime viikonloppuna tämän kesän viimeiset juhlat ja ne oli Henkan serkun rippijuhlat. Päätettiin lähteä reissuun päivää aikaisemmin, jotta päästään käymään pitkästä aikaa linnanmäellä. Oon viimeeksi käyny huvipuistossa yli neljä vuotta sitten, koska en kokenu, että Jessica olis saanu aijemmin ihan hirveesti niistä härveleistä irti ja ei vaan tullu koskaan ilman tyttöäkään lähdettyä. Henkan kanssakaan ei olla koko tän kuuden vuoden aikana oltu missään huvipuistossa, joten ehkä olikin jo aika!:D

Lähdettiin lauantaiaamuna ajamaan ja napattiin myös Henkan äiti eli Jessican mummi mukaan. Lappeenrannasta Helsinkiin ajaa n. kolme tuntia pysähdyksineen ja meillä matka meni tosi joutuisasti. Koko matka käytiin kuulumisia läpi ja Jesu katseli välillä tabletista ohjelmiaan. Tyttö oli ihan innoissaan kun pääsi "Hensinkiin" uuden matkalaukkunsa kanssa, jonka mamma oli ostanut edellisenä päivänä. Perillä oltiin vähän puolenpäivän jälkeen ja käytiin vaan viemässä kamat meidän hotellihuoneeseen, jonka jälkeen lähdettiin kohti lintsiä.

Linnanmäki oli ihan meidän hotellin vieressä, joten kauaa ei mennyt kun käveltiin porteista sisään. Ilma oli hiukan epävakaa, joten ajateltiin, että porukkaa ei ihan hirveesti varmaan ole. Todellisuus oli ainakin meille jotain ihan muuta ja kamala ruuhkahan siellä oli. Tosin helteisenä päivänä ihmisiä on varmasti kaksi kertaa enemmän, mutta jo tuo väenpaljous oli ihan tarpeeksi meille :D Päätettiin ottaa Henkan kanssa omat rannekkeet ja Jessica sai käydä niissä ilmaislaitteissa kun niitä löyty niin paljon!

Oltiin vähän varauksella tytön suhtautumisen kanssa, koska Jesusta on tullut viimeisen vuoden sisällä todella arka. Kaikki uudet paikat, tilanteet ja ihmiset saa Jessican hurjan ujoksi ja melkein itkun partaalle. Meidän suureksi yllätykseksi Jemppa olikin hirmu reipas ja iloinen koko ajan eikä pelännyt yhtäkään laitetta! Kierreltiin ympäri lintsiä ja käytiin vuorotellen tytön kanssa siinä missä hän halusi. Syötiin ja lopuksi mentiin kaikki yhdessä siihen maisemajunaan.

Koska oltiin otettu rannekkeet niin tehtiin niin, että mummi lähti Jessican kanssa neljän aikaa takas hotelille ja me päästiin Henkan kanssa kiertämään rauhassa vielä muutamat laitteet. Jonotettiin about 20-30min jokaiseen, mutta jonotus ei haitannut kun kerrankin ei ollu lasta vieressä, jota olisi pitänyt viihdyttää:D Oli oikeesti kivaa ihan vaan olla kahdestaan ja jutella jostain muusta kuin siitä mitä ostetaan kaupasta tai kumpi laittaa pyykit kuivumaan. Pieniä iloja<3 Viimeisenä käytiin kummitusjunassa ja siinä kohtaa fiilis vähän laski kun nähtiin vanhempien tulevan kummitustalosta pois itkevän n. 4-vuotiaan kanssa. Huhhuh. Ei ne ikärajakehoitukset siellä vissiin ihan turhaan ole..

Kun saavuttiin takas hotellille, lähdettiin kävellen keskustaan syömään. Valittiin illallispaikaksi grande grill ja ruoka oli sielä tosi hyvää! Mummin kanssa syötiin kanaa ja Henkka otti Jesun kanssa lehtipihviä. Jälkkäriksi nautittiin vielä jäätelöä sekä mansikkamargaritat. Ärsyttää kun en tajunnu ottaa kuvia kauheesti tän päivän aikana kun en oo tehny sitä niin pitkään aikaan! Snapchattia päivittelin suht paljon, mutta en tietenkään tajunnut sieltä tallentaa mitään puhelimeen...

Sunnuntaina oli sitten ne rippijuhlat. Aamulla käytiin syömässä hotelliaamupala, pakattiin kamat ja suunnattiin juhlapaikalle. Siellä odottikin jo Jessican isoisovanhemmat ja muut sukulaiset. Itse kirkkoon ei lähdetty ihan vaan sen takia, että mukana oli 4-vuotias lapsi:D Käytiin ennen juhlien alkua läheisessä puistossa leikkimässä ja sen jälkeen vaihdettiin mekot ja puvut päälle.

Juhlien alkaessa Jemppa meni taas tosi ujoksi eikä suostunut tulemaan pihalta sisälle missä kaikki vieraat oli. Jos joku yritti lähestyä niin alkoi armoton itku!:( Oltiinkin siellä vaan muutama tunti ja sen jälkeen lähdettiin suoraan ajamaan kohti kotia. Kotimatkan alkaessa oltiin Henkan kanssa hyvin huojentuneita siitä, että päästään takaisin Lappeenrantaan. Helsinki ei ole yhtään meidän paikka sen väenpaljouden ja liikenteen vuoksi. Helsinkii ei muuteta ikinä ellei ole esim. töiden vuoksi pakko:D Meille ei ole siellä mitään mitä ei täältä jo löytyisi. Oli jokatapauksessa tosi kiva reissu ja onneksi päätettiin tehdä siitä kaksipäiväinen:)

Nyt tällä viikolla ollaan puoliksi palattu jo arkeen kun Henkan reenit jatkui jäähallilla. Sitä yhteistä perheaikaa meillä on ollut päivittäin silti 3-4 tuntia, joten ne ollaan vietetty uiden, hyvin syöden ja kesästä nauttien. Jesu on innostunut uimisesta nyt oikeen toden teolla ja haluaisi viettää kaikki päivänsä rannalla:D Kesänlapsi henkeen ja vereen!

Tänään Jessica lähti miun vanhemmille yökylään ja mie kävin samantien viemässä kirpparille ikea-kassillisen tavaraa. Aloitin keväällä kunnolla käymään kaappeja läpi, koska meillä on ihan liikaa ylimääräistä, käyttämätöntä tavaraa ja se on niiiiin ärsyttävää! Onneks tossa meidän vieressä on Lappeenrannan suosituin kirppis niin sinne saa helposti tavaraa kuljetettua. Aamulla käyn vielä Jesun lelut ja vaatteet sekä meidän vaatekaapit läpi niin saadaan niihinkin lisää tilaa. Lapsen kanssa on muutenkin mahdotonta käydä esim. leluja läpi, koska kaikelle löytyykin yhtäkkiä käyttöä, haha!

Mukavaa viikonloppua kaikille, palaillaan taas!:)

-Janina

MIKSI NIPOTAT FROZEN-TUOTTEISTA?

Moikka!

Oikeesti isoin syy siihen miksi alotin taas blogin kirjottamisen on se, että rakastan kirjottaa kaikkia mielipidepostauksia aiheista, joista mammapalstat kuohuu ja joihin törmään esim. somessa. Henkka useesti joutuu kuuntelemaan kun vaahtoon täällä jostain jutusta pää punaisena niin ehkä parempi, että sillon tällön puran ne mielipiteet tänne blogiin. Miehiä kun ei useesti kiinnosta esimerkiksi se mitä Katri Sorsa on sanonut blogissaan imetyksestä, haha :D

Aihe, josta oon halunnu jo pitkään kirjottaa, on frozen. Kyseinen elokuvahan on julkaistu jo vuonna 2013, mutta suomalaisten suosion se saavutti vasta muutama vuosi sitten. Koska tuo leffa on kaikkien aikojen menestynein animaatioelokuva, tuli sen mukana luonnollisesti myös kaikki oheistuotteet ja niitähän tuli sitten ihan rytinällä eli lähestulkoon mistä vaan löytää Elsaa ja Annaa jos niitä haluaa ostaa.

Meillä kotona tämä frozen-innostus alkoi vasta kunnolla reilu puolisen vuotta sitten. Näytin Jessicalle muistaakseen viime kesänä tai alkusyksystä sen leffan, mutta kiinnostusta sille ei näyttänyt löytyvän ollenkaan ja sen jälkeen en siitä sitten puhunukkaan. Jostain Jessica kuitenkin myöhemmin sai innostuksen tuota leffaa kohtaan ja kohta ei mistään muusta puhuttukkaan kuin Elsasta. Oltiin paljon sairaslomilla talvella ja keväällä, joten leffan vuorosanat ja kaikki laulut osaa jokainen meidän perheestä ulkoa.

Pikkuhiljaa Jemppa alkoi saamaan myös niitä oheistuotteita, joko lahjaksi, tuliaisena tai meidän ostamana. Vihkoa, kynää, ämpäriä, lapiota, saippuakuplia, paitaa, housua, mekkoa, hammasharjaa, sateenvarjoa yms! Lähes tulkoon aina jos Jessicalle piti ostaa jotain uutta, vaikka isompia arkimekkoja, ostettiin ne frozen-kuosisena ja se oli ihan ok meille vanhemmille, koska eihän me niitä vaatteita käytetä eikä niiden kuosien tarvitse meitä miellyttää. Jos lapsen kasvot alkaa loistamaan kuin Naantalin aurinko ihan vaan sen takia, että äiti osti tavallisen, yksivärisen t-paidan tilalta Elsa-teepparin niin tottakai sen niinpäin teen!

Se mikä miulle itselle tuli suurena yllätyksenä on vanhempien kielteisyys näitä tuotteita kohtaan. Elsa-tennareita sanotaan rumiksi ja Sven-porolaukkua noloksi. Vanhemmat eivät hyväksy sitä, että lapsi oikeesti voisi nauttia frozen-yökkäristä ihan suunnattomasti, vaan se vaihetaan tavalliseen valkoiseen, koska äidin mielestä Elsat eivät ole kivoja. Oon monesti miettiny, että MIKSI? Mikä siinä on niin hirveetä jos oma lapsi on kiinnostunut jostakin noin yksinkertaisesta ja harmittomasta asiasta? Eiköhän meistä jokainen ole fanittanut jotakin asiaa ihan yhtä kovin kuin nämä pienet lapset Elsaa ja Annaa.

Se pinnallisuus mikä on menny karkeasti sanottuna lapsen iloisuuden edelle on oikeesti tosi järkyttävää. En vaan tuu koskaan käsittämään tätä asiaa. Asia, jonka ymmärrän täysin on se ettei vanhemmat halua lapselle lisää "rojua nurkkiin" jos jo ennestään löytyy paljon hyväkuntoisia leluja joilla leikkiä ja vaatteita, joita käyttää. Mutta jos tarvetta uusille lenkkareille olisi tai vaikka hiekkaämpäri ja lapio olisivat menneet rikki niin miksi ne uudet ei sitten voisi olla frozen-tuotteita. Kyse on kuitenkin innostuksesta, joka vaihtuu joskus johonkin toiseen ja sillon nämä frozen-jutut voi antaa eteenpäin vaikka turvakotiin tai muualle, joissa on pieniä "Elsoja" odottamassa omaa vuoroaan.

Jessica kasvaa ihan hurjaa vauhtia koko ajan, joten meillä joudutaan vaihtamaan vaatekokoa edelleen kaksi kertaa vuodessa. Eli jos se frozen innostus loppuu ensi talvena niin se ei haittaa mitään, koska nyt keväällä ja kesällä ostetut/saadut vaatteet ovat todennäköisesti jo pieniä :) Tuntuu vaan niin turhamaiselta, että kinastelisi oman 4-vuotiaan kanssa h&m:n lastenosastolla siitä, otetaanko Elsa-mekko vai pinkki pitsimekko, jos se mekko on kuitenkin ostettava. Me sanottiin viime jouluna sekä nyt kesällä ennen synttäreitä, että kaikki frozen-aiheiset jutut ovat meille tervetulleita, ihan vaan sillä perusteella, että se on se juttu mitä meidän lapsi rakastaan tällä hetkellä kaikkein eniten. Meidän pikku-Elsa<3

Nyt olisinkin kiva kuulla, että mitä mieltä te otteet tästä asiasta? 

Tuntuu, että oon oikeesti ainoa, jota Elsat ja Anna ei haittaa:D

-Janina